Olen tehnyt D&D:täkin varten kaikkiaan neljä maailmaa, joissa on pelattu useammalla hahmoporukalla ja pidempi rupeama. Näistä kaikki eivät täytä sitä vakavastiotettavuude kriteeriä, mitä Murhe peräänkuulutti, mutta otan nuo oudommat viritelmätkin esittelyyn.
Ensimmäinen oma maailma piti tehdä varsin yllättävästä syystä: hahmot kämmäsitvät maailmanpelastusseikkailun ja Mystara tuhoutui pitkään kestäneen kampanjan lopuksi. Koska tuolloin (kauan sitten) saatavilla ei ollut muita valmismaailmoja, yritimme tehdä oman.
Pizzamaailma oli käytännössä hirveä luomus. Kaikki pelaajat otettiin mukaan maailmansuunnitteluun ja jokainen sai tehdä osan maailmasta. Ideana oli lettumaailma, jonka 12 jumalaa olivat jakaneet itselleen vaikutusalueiksi (pizzasiivuja kartalla). Maailman keskellä oli jokin Olympos-vuorta muistuttava, jossa jumalat kittasivat nektaria ja kansat asuivat heidän ympärillään.
Valitettavasti kaikki pelaajat eivät saaneet osaansa valmiiksi ja muutoinkin nuo sektorit eivät olleet yhteyksissä toisiinsa. Lopputuloksena maailma sisälsi viivasuoria rannikoita ja satoja kilometrejä pitkiä äkkipudotuksia. Yhdellä sektorilla oli oma aurinko ja leijuvia saaria. Pelaajat eivät pitäneet maailmasta ja pelinjohtajalle se oli painajaismainen sekasotku.
Niinpä sovittiin, että tein yleensä peliä johtavana uuden maailman. Tulos,
Simplisissimum oli huomattavasti parempi. Kun edellinen kaatui osittain siihen, ettei sen suuruutta saatua kuvattua, niin Simplisissimum lähti noi Tanskan kokoisesta saaresta. Saari jakautui vuoristolla eteläiseen suola-aavikkoon ja pohjoiseen lauhkeaan lehtimetsään. Pohjoisalue koostui klassisista feodaalisista ruhtinaskunnista, jotka olivat muodollisesti yhden kuninkaan alaisia ja käytännössä kovin itsenäisiä. Ritarius oli päivän sana. Suola-aavikolla asui sitten villejä luolamiehiä ja lohikäärmeitä.
Maailman ideana oli kuitenkin se, että meren takana on ihan kaikkea kamalaa. Ritarit kävivät sitten tekemässä jännittäviä tehtäviä ja surmaamassa hirviöitä vierailla ja kartoittamattomilla rannoilla. Kuningaskunnan rannoille myös saapui milloin minkäkinlaista hirviötä, ruttolaivaa tai valloitusta haikailevaa sotilasjoukkoa. Haltiat, käpsät ja puolituiset asuivat kaikki meren takana, tosin etelässä lähimmän mantereen pohjoisosat olivat haltiavaltakuntien asuttamia. Jälikäteen maailma muistutti tavallaan Praedoria, mutta eriste oli vesi. Keskellä on suhteellisen vakaa valtakunta ja sen ympärillä pelkkää seikkailua, raunioituneita valtakuntia, suuria aarteita ja outoja olentoja.
Tämän jälkeen elämässä tuli pitkä ajanjakso, jona en lainkaan ollut pelinjohtajana dumpassa. Paluu tuotti ensin kieli poskessa tehdyn
Playa Burrianoksen, joka oli yhdistelmä 1800-luvun alun Meksikoa ja perinteistä D&D:tä. Tuliaseet oli jätetty pois, mutta Meksikosta haettiin kaikki mukaan mahtuvat sombrero-siesta- ja lattarikliseet.
Sitten on tämä
Roudan maa, jota sitäkin pelattiin jonkin matkaa lähinnä koemielessä D&D:n säännöillä. Silloin tosin tärkeää oli rajoittaa, rajoittaa ja vielä kerran rajoittaa monien hahmoluokkien, hirviöiden, varusteiden yms. käyttöä.
http://www.roolipelit.net/index.php?name=Sections&req=viewarticle&artid=1&page=1
Roudan maan toinen painos nyt ulkona. Myrrysmiehet kustantaa ja jälleenmyy.