Yön Kansa 3
Petäjävedellä (pieni kunta Jyväskylän lähellä, keskustasta kyydit pelipaikalle) 28.elokuuta 2010, itse peli lauantaina päiväsaikaan jatkuen iltamyöhälle ja sunnuntaihin asti saa jäädä yöksi.
Ihmissuhdepainotteinen neuvottelupeli maailmassa, jossa ihmiset ovat ehkä enemmistönä, mutta eivät yksin. Eivätkä kenties enää kauaa niin tietämättömiä kummajaisista keskuudessaan. Tule mukaan päättämään, tuleeko Yön Kansa viimein pois piiloistaan ja jos tulee, tarkoittaako se rauhanomaista yhteiseloa vai ihmiskunnan alistusta mahtavampien rotujen orjiksi. Hyvät neuvot ja luotettavat liittolaiset ovat tarpeen kun maailma muuttuu! Ja tästä pelistä voit löytää molempia.
Yön kansa tarkoittaa siis ihmisiltä piilottelevia vampyyrejä, ihmissusia ja mustia haltioita, joiden maailmassa politikoinnilta ja juonitteluilta ei tietenkään voi välttyä. Yön kansa -saagaa on pelattu jo tähän mennessä 1, 2, 2½ ja 2½javähänpäälle -osat, joten tämä "kolmonen" onkin oikeastaan jo viides järjestämämme larppi.
Mukaan on kuitenkin uudenkin pelaajan (vaikka ihan vasta-alkajan) helppo päästä, sillä edellisten pelien tapahtumat löytyvät nettisivuiltamme ja uusille pelaajille yleensä pyrimme antamaan hahmon, joka ei ole ollut läsnä edellisten pelien tapahtumissa. Etenkin nyt kolmoseen tulevilla pelaajilla on loistava mahdollisuus saada aivan "freeshi" hahmo, sillä uusia tekijöitä hahmoina saagaan kirjoitetaan tällä kertaa noin 20. Lisäksi hahmoa voidaan räätälöidä jonkin verran pelaajan toiveiden mukaan lähinnä mahdollisten kohdalle osuvien pelitilanteiden kannalta: eli jos tiedät inhoavasi tappelua tai ihmissuhdedraamaa tai rakastavasi salamyhkäistä juonittelua, kerro se ilmoittautuessasi, niin saat sellaisen hahmon, jota juuri Sinun on mukava pelata! Pelattavina rotuina on eniten haltioita, sekä joitakin vampyyrejä, ihmissusia ja mustia haltioita. Pelimaksu pidetään alle 10 euron ja sillä saa pelissä ruuan. Majoittumismahdollisuus löytyy myös ilman eri maksua.
Pelin johtaa ja kirjoittaa Pyökki-larppariporukka, eli Reija Karvonen, Sini Karvonen sekä allekirjoittanut eli Nuppu Soanjärvi. Meidät saat kiinni sähköpostilla osoitteesta yonkansa AT gmail PISTE com
Kutsun siis Juuri Sinut mukaan peliimme Petäjävedelle 28.8.2010! Pelipaikka on ~35km Jyväskylästä Keuruulle päin, bussit ja paikallisjunat kulkee hyvin ja voimme noukkia teitä asemilta omilla autoillamme.
Lisäinfoa sekä ilmoittautuminen löytyy nettisivuiltamme yonkansa.webs.com
