Synkkä yksinpuheluni jatkuu.
Lukaisin Barkerin kaksi ensimmäistä romaania, nimiltään Man of Gold ja Flamesong. Kolme lisää olisi, mutta taitavat jäädä lukematta. Käytetyistä kappaleistakin pitäisi maksaa monta kymppiä. Nämä kaksi sen sijaan lähtivät Amazonista sikahalvalla. Kumpaakaan ei voi väittää kauhean korkeatasoiseksi kirjallisuudeksi ja molemmat ovat myös turhan pitkiä, mutta olen minä silti ihan tyytyväinen. Pettynyt tosin myös.
Man of Gold on tarinana aika paljon kiinnostavampi. Päähenkilönä on nuori pappi, joka on kasvanut pe choi -hyönteiskansan parissa. Kohtalon oikusta hän päätyy suureen seikkailuun jossa on vaakalaudalla koko maailman kohtalo. Peruskauraa siis. Päähenkilö on ohuehko, mutta suhteellisen sympaattinen. Parasta kirjassa on realistinen ote fantasiaan. Maailmassa on muutakin kuin kirveitä ja miekkoja, sankari muun muassa menettää neitsyytensä ja päätyy kokeilemaan huumeita. Valtava taustamateriaali näkyy ja maailma on käsinkosketeltavan todellinen. On uskonnollisia juhlapyhiä ja tuhansia vuosia historiaa. Itse juoni ei niin ihmeellinen ole, mutta vetää ainakin paikoitellen.
Flamesong ei ole tarinana yhtä koherentti, vaan koostuu päähenkilökatraan törmäilystä ympäri maailmaa. Siksi mielenkiintoa on vaikea pitää yllä kun kestoakin on neljäsataa sivua ja risat. Stoori olisi toiminut ehkä paremmin jonkinlaisena novellikokoelman ja romaanin hybridinä, vähän Iltaruskon maan tyyliin. Ja kun päähenkilöt ovat suurimman osan ajasta ulkomailla ja mesta vaihtuu koko ajan, niin huolellisesti laadittu maailmakaan ei pääse oikeuksiinsa. Suurin ongelma on kuitenkin henkilöhahmojen suuri määrä: Barkerin kirjailijantaidot eivät yksinkertaisesti riitä. Tempo on kuitenkin Man of Goldia kovempi: sivulla 40 ollaan jo avaruusaluksessa.
Tuskallisinta kirjoissa on Barkerin tapa muiluttaa maailmaansa koskevat faktat osaksi tarinankerrontaa. "As you know, the Mu'ugalavyani fricative 'sh' became a glottalised affricate 'ch' during the Bednalljan dynasty, and though the Mu'ugalavyani no longer pronounce the glottalised series as such, they still write certain archaic names with those symbols. The medial 'shch' first became 'chch', then this simplified to..." Mainitsinko jo, että Man of Goldin päähenkilö on kielitieteilijä? Ihan hyvin kirjojen alussa olisi voinut olla muutaman sivun tietoisku, nyt tarjolla on vain kappale, jossa annetaan lausumisohje. Jos kirjoja meinaa lukea (Man of Goldista on juuri tullut uusintapainos) kannattaa lukaista Tekumel-nettisivuilta perusteet jos haluaa tajuta jostain jotakin.
Yksi ongelma on myös se, että kirjojen vakiopahikset eivät vaikuta kovinkaan vaarallisilta kun heidän suunnitelmansa menevät kerta toisensa jälkeen todella nolosti perseelleen. Muutenkin hahmojen toiminta on monin paikoin aika epäuskottavaa ja juonenkäänteet liian selvästi, noh, fiktiota joka palvelee tarinaa.
Kyllä kirjoissa hyvääkin oli. Parhaimmillaan Barkerin kerronta on silloin kun hän ei edes yritä viedä juonta eteenpäin vaan keskittyy kuvailemaan maailmaansa. Parhaimmillaan kohtaukset tuntuvat todella aidoilta. Mielenkiintoista on myös varsinkin Flamesongissa esiin tuleva, meidän maailmastamme poikkeava moraalikäsitys. Päähenkilöt ovat tulenjumalan palvojia ja pohdiskelevat muina miehinä ihmisuhreihin liittyviä käytännön järjestelyjä.