Roolipelaajien lemmikit ja kotieläimet

[VentrueCupFinalist]

Onneksi olkoon tulevan pennun johdosta!

Kiitos Poika sai tänään nimenkin, eli siitä tuli Nero. Musta kaveri kun on. Kahden viikon päästä pääsemme katsomaan pentua livenä, nyt pitää vielä tyytyä kasvattajan lähettämiin valokuviin. Ihan marsulta se vielä näyttää

[Gekkonen]

Onnea vaan täältäkin. Hermot ovat pentujen kanssa koetuksella ja sataan kertaan vannoin itsekin kaksi kesää sitten, että viiteen vuoteen en takuulla ota toista pentua.

Ja eiköhän sitä ole suunnitelmissa pikkuveli Aarolle sitten ensi keväänä. Niin se aika kultaa muistot...

[VentrueCupFinalist]

Nero on nyt ollut meillä lauantaista lähtien ja täytti eilen 8vko. Aivan mahtava pieni karvapallo, jolla energiaa riittää. Oltiin juuri riehumassa pihassa, niin nyt se sitten vetelee hirsiä tuossa jalkojen juuressa.

Öitä se on valvottanut kun ei ymmärrä, että ihmiset eivät nouse kesken unien leikkimään. Mutta toivottavasti menee se vaihe pian ohi. Olin myös varautunut siivoilemaan pissoja lattialta, mutta Nero osaa niin nätisti tehdä tarpeensa paperille (tai pihaan), että pesuainetta ja rättiä ei kahden ekan päivän jälkeen ole tarvittu. Nyt vielä se on tuollainen kiltti poika, mutta uhmaikää odotellaan... Pitää nauttia vauvasta kun se vielä on vauva

[Thaumiel_Nerub]

Pentunahan koira oppii "ihmisten" tavoille, eli sitä, miten kuuluu käyttäytyä ihmislaumassa. Pentuopetus onkin erittäin tärkeää, että koirasta tulee aikuisena selväpäinen.
Periaatteessa hassusti vaikka pentua opetetaankin ihmisten tavoille, pitää ihmisen kuitenkin käyttäytyä "kuin koira" lauman johtajana. Koirastahan ei ihmistä saa, eikä sitä koskaan saa kunnolla ymmärtämään ihmisten tapoja, eli ihmisen täytyy koiralle käyttäytyä hieman kuin toinen koira, että koira tuntee olonsa turvallisesti.
Kasvatuksessa tärkeintä on johdonmukaisuus. Jos pikku haukku ei saa mennä sohvalle, se ei saa mennä koskaan sohvalle. Muutenhan se ei voi tietää koska sohvalle saa mennä, ja koska ei, jolloin se hämmentyy. Parempi on siis tehdä niin, että jos koiralta kieltää jotain, se on ehdoton EI. Sitä ei saa tehdä koskaan, ei poikkeussääntöjä, sillä koira ei ymmärrä poikkeuksia. Se on koirallekin paljon helpompaa tietää EI, kuin että se ihmisen oikkujen mukaan vaihtelee. Haukun on paljon helpompi ymmärtää että sohvalle ei perkule mennä ikinä, kuin että joskus saa mennä ja joskus ei. Tuo oli vain esimerkki, mutta koiran koulutus vaatii johdonmukaisuutta ja rutiinia. Tietyt asiat on aina samalla tavalla. Helposti kerrankin kun antaa periksi niin sitten koira jo luuleekin, että niin saa tehdä jos haluaa.
En ole ihan satavarma, mutta uskoisin, että koira elää hetkessä. Eli se mitä tällä hetkellä tapahtuu on kiveen kirjoitettu sääntö. Jos koira siis saa jotain periksi, se olettaa, että sen voi saada myöhemminkin periksi ja sitten jossain vaiheessa koira voi itse "päättää", että näin saakin tehdä vaikka nyt, koska minä niin haluan.
Ihmisen pitää olla koiralle lauman johtaja. Vaikka koira on koira ja ihminen ihminen, niin perheessä jossa koira elää, kaikki on "koiria". Jos ihminen on epäjohdonmukainen tai muuten epäselvä koiralle, antaa koiralle periksi jos koira niin haluaa (murisemalla tai kauriinsilmillä) niin silloin koira ei koe ihmistä johtajanaan.
Saattaa kuulostaa aika raa'alta, mutta koska koira on eläin niin pitää ottaa huomioon sen luonnollista käyttäytymistä ja ajatusmallia. Varsinkin kaupunkialueilla mamin-pikku-pupsit vetävät remmissä, haukkuvat kaikkea liikkuvaa, kerjäävät ruokapöydässä, hyppivät sohvalle ja saattavat murista kun niitä häätää pois yms yms. Tämä johtuu ihan vain siitä, ettei koira tiedä laumassa paikkaansa ja pitää ihmisomistajaansa itseään alapuolella olevana laumajärjestyksessä.

Tuosta koiran uhmaiästä minulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta jollain roduilla/yksilöillä se saattaa olla vaikeakin. Siinähän nuori koira "testaa" kuka on pomo ja onko nuo ihmiset nyt ihan tosissaan. Jos koiralle antaa uhmaiässä periksi niin koira ajatteleekin "haa, meikä on pomo kun nuo mulle alistuu!" Siitä onkin sitten hankalaa ruveta myöhemmin koiralle "selittämään", että me määrätään täällä, sinä olet lemmikkimme. Koirahan ajattelee, että "ketun kontit!"
Olen kuullut lukuisia tarinoita huskeista, jotka ovat aika laumakeskeisiä luonteeltaan, että ne ovat siinä parin vuoden iässä ruvenneet kiukuttelemaan, näykkimään ja "pomottamaan". Omistajat ovat sitten (ehkä raa'an kuuloisesti) nostaneet koiran seinää vasten ja silmiin tuijottaen sanoneet, kuka talossa määrää! Kuulemma auttaa vaikeissa tapauksissa.

Pennuilla on myös ominaista leikkipureminen, mitä ei kannata antaa harrastaa ihmisen käteen, sillä siitä voi tulla tapa joka jää. Pikkuinen pentu joka purustelee kättään voi olla suloinen, mutta kun 50-kiloinen aikuinen tekee sitä "leikillään", ei olekaan enää kivaa. Siksi ei kannata antaa ollenkaan purra kättä, vaan lykkää lelun suuhun. "Tätä saa purra, ei minua, se ei ole kivaa. Lelu on kiva!"

Paljonhan noita koiria on koulutettu ja kasvatettu ilman mitään virallisia oppeja, mutta nykyään kun rotujalostus on aika pitkällä ja koirat ovat melko kaukana esivanhemmistaan, niin ehkä noihin kannattaa kiinnittää huomiota enemmän. Varsinkin mitä pienempi pallura on kyseessä, sitä helpommin se saa asioita periksi ja ihminen joutuu huomaamattaan koiran tassun alle.

Kuitenkin, onnex olkoon perheen lisäyksestä! Kuvia olisi kiva saada

[hazi]

Meidän uusperhe koostuu vaimon lisäksi kolmesta siamilaisesta katista, Mambo, Nala ja Miro nimiltään. Katit pääsevät vihdoin, puolen vuoden "karanteenin" jälkeen, muuttamaan tänne kaukomaille meidän luo anoppia kiusaamasta. Saas nähdä mitä elukat pitkästä lentomatkasta tykkäävät.

Kuvia kisuista löytyy esmes galtzusta (omgloltirsktufsulätiläti).

// Hazi

Edit: Niin ja meidän ensimmäinen kissa, musta maatiainen nimeltään Jedi, majailee kans anopilla, pysyvästi tosin. Raasu piti jättää sinne kun työt veivät edellisen kerran toiselle mantereelle.

[Gekkonen]

Thaumiel tuossa listasi koirankasvatusneuvoja, ja minun on ihan pakko kommentoida pitkän linjan koiraihmisenä.

Tuo johtajuusmeininki ei mielestäni pidä täysin paikkaansa. Oman kokemukseni mukaan koira ei pidä ihmistä puhtaasti johtajanaan, vaan lähinnä tyyppinä, jonka uskominen on kannattavaa. Vähän niinkuin lapset kunnioittavat vanhempiaan. Vanhempi tietää, miten kannattaa tehdä, ja palkitsee kun tehdään oikein. Suhtaudun karsaasti tähän "johtajuusajatteluun" lähinnä siksi, että niin moni ihminen vetää sen överiksi. Otetaan uhmaikäiseltä koiralta "luulot pois", rangaistaan murisevaa koiraa puremalla sitä itse tai selättämällä se, vaaditaan, että koira tottelee käskyä heti, joka tilanteessa, aina...

En missään tapauksessa siis kehota nostamaan seinälle mitään koiraa. Tottahan saat koiran sillä hiljaiseksi. Mutta koiran silmissä omistaja on hyökännyt sen kimppuun, ja se pysyy ruodussa sen jälkeen ruumiillisen kurituksen pelosta. Kaikenlainen terve kunnioitus siitä toiminnasta puuttuu. Minä en ainakaan halua sellaista suhdetta koiraani. Ja mitä isompi koira, sitä vaarallisempaa tämä "luulojen pois ottaminen" on. Koska jos aikuinen mies ja bullmastiffi päättävät ottaa yhteen, kaikki tietävät että se mies siinä häviää. Onhan se pidempi ja hankalampi tie kasvattaa se koira ilman fyysistä kuritusta, mutta ei sitä lapsiakaan hakata enää nykyään. Jos isä vetää teinipoikaansa turpaan, siitä saa sakkia ja selliä.

Olen kasvattanut kaksi koiraa ilman yhtäkään selätystä, ja auttanut useamman vieraan koiran koulutuksessa. Mielestäni koiraihmistenkin olisi jo aika siirtyä 2000-luvulle ja unohtaa se ihmisille tyypillinen egoaminen.

Mutta Thaumiel puhui kyllä paljon asiaakin; johdonmukaisuus on kaiken A ja O. Koira oppii helposti, jos sille annetaan periksi. Esimerkkinä Aaro, joka ei kerjää minulta ruokaa pöydästä, mutta vanhemmilta ja isoveljiltä kylläkin. Ne kun aina antavat sille paljon nannaa, kun se on niin 'parasta kaveria'.

[Thaumiel_Nerub]

Tuo johtajuusmeininki ei mielestäni pidä täysin paikkaansa. Oman kokemukseni mukaan koira ei pidä ihmistä puhtaasti johtajanaan, vaan lähinnä tyyppinä, jonka uskominen on kannattavaa. Vähän niinkuin lapset kunnioittavat vanhempiaan. Vanhempi tietää, miten kannattaa tehdä, ja palkitsee kun tehdään oikein. Suhtaudun karsaasti tähän "johtajuusajatteluun" lähinnä siksi, että niin moni ihminen vetää sen överiksi. Otetaan uhmaikäiseltä koiralta "luulot pois", rangaistaan murisevaa koiraa puremalla sitä itse tai selättämällä se, vaaditaan, että koira tottelee käskyä heti, joka tilanteessa, aina...

Joo, en minäkään koiria rupeisi riepottelemaan. Sanoin vain, että olen kuullut juttuja Husky-koirista, joille on näytetty paikka. Ei toki puudelle pidä noin ruveta tekemään.
Moni ihminen vetää koirankoulutuksen överiksi kun yksinkertaisesti ei tiedä, mitä tekee.

En missään tapauksessa siis kehota nostamaan seinälle mitään koiraa.

En minäkään kehota, olen vain kuullut, että hankalille tapauksille näytetään niiden paikka.

Tottahan saat koiran sillä hiljaiseksi. Mutta koiran silmissä omistaja on hyökännyt sen kimppuun, ja se pysyy ruodussa sen jälkeen ruumiillisen kurituksen pelosta. Kaikenlainen terve kunnioitus siitä toiminnasta puuttuu.

Koiran laumakäyttäytyminen näyttää ihmisten silmistä julmalta, ja jopa jotkut luulevat, että koirat tappelevat vaikka ne oikeasti leikkivät villisti. Samaten kaksi koiraa voivat selvitellä välejään ihmisten ollessa vieressä paniikissa, mutta se on vain luonnollista käyttäytymistä.

Minä en ainakaan halua sellaista suhdetta koiraani. Ja mitä isompi koira, sitä vaarallisempaa tämä "luulojen pois ottaminen" on. Koska jos aikuinen mies ja bullmastiffi päättävät ottaa yhteen, kaikki tietävät että se mies siinä häviää.

Agressiivisella kasvatuksella saadaan agressiivinen, pelokas ja epäluuloinen koira, totta. Terve maalaisjärki auttaa. Älä tee, ellet osaa.

Onhan se pidempi ja hankalampi tie kasvattaa se koira ilman fyysistä kuritusta, mutta ei sitä lapsiakaan hakata enää nykyään. Jos isä vetää teinipoikaansa turpaan, siitä saa sakkia ja selliä.

Eihän koiraa fyysisellä kurituksella kasvateta, vaan selvillä rajoilla. Tämä ihmisen kasvatus nyt ei koiriin koske mitä ihmisissä pätee, ettei saa kurittaa lasta. Kommentoin vaan lasten kasvatukseen ja kurituksen puutteeseen, että minkäs laisia teinit nykyään on? Opettaja ei saa käydä lapseen käsiksi, siksi uhmaikäiset teinit pahoinpitelevät opettajia. Kyllä minäkin olen piiskaa saanut ja on tukistettu. Olenpas ollut nätisti sitten. Lasten kasvatus nyt nykyäänkin on kuraa.

Olen kasvattanut kaksi koiraa ilman yhtäkään selätystä, ja auttanut useamman vieraan koiran koulutuksessa. Mielestäni koiraihmistenkin olisi jo aika siirtyä 2000-luvulle ja unohtaa se ihmisille tyypillinen egoaminen.

Olen kyllä seurannut tätä nykyajan kasvatusmetodia, ja mielestäni osittain se on kummallista hippeilyä. On siinäkin järkensä, mutta ehdollistaminenkaan ei välttämättä auta luupää-rotuun jolla on kallossa enemmän voimaa kuin älliä. Jonkun bull-terrierin kasvattaminen voi olla erittäin pitkällinen ja jopa hankala prosessi nykystandardeilla. Riippuu niin paljon koirarodusta. Kultsi on varmaan helpompi kuin dogo argentino!

Mutta Thaumiel puhui kyllä paljon asiaakin; johdonmukaisuus on kaiken A ja O. Koira oppii helposti, jos sille annetaan periksi. Esimerkkinä Aaro, joka ei kerjää minulta ruokaa pöydästä, mutta vanhemmilta ja isoveljiltä kylläkin. Ne kun aina antavat sille paljon nannaa, kun se on niin 'parasta kaveria'.

Tuo on huomattu meilläkin. Kylässä isompi koira saa aina nannaa, ja kyläreissun jälkeen se on oikea kerjäläinen vähän aikaa. Tuntuu unohtuvan kokonaan, ettei kotona kerjätä. Yksi kyläreissu ja nannan lykkiminen suuhun jatkuvasti ja unohtuu kaikki opit kotona. Ja kylässä kun saa nannaa ilman istumista ja tassun antamista, niin koira ajatteleekin, ettei tarvitsekaan kotona istua ja antaa tassua, kun nannaa saa muutenkin.

Pitäisi tuo Samael saada vastaamaan tähän ketjuun, hän kun on käynyt nykyaikaisen koirankoulutuskurssin (mitä itse seurasin sivusta).

[Countess_Samael]

Juuh, todellakin kävin koirankoulutuskurssin ja yhdyn Gekkosen mielipiteisiin koiran koulutuksesta. Mutta tämä koirankoulu oli kyllä asteen hieman liian hippiä minulle. Se aukaisi kyllä silmiä ja opin ymmärtämään koiriamme paremmin, kuten toivottavasti nekin minua, mutta koulutuksen sisältöön ei kuulunut näyttää koiralle olevansa hyvä johtaja jota on turvallista seurata ja totella.

Kaikki tapahtui koiran ehdoilla ja ainakin tuon vanhemman narttuni kanssa huomasin että tuloksia tällä koulutusmetodilla En saa. Lopputulos Cujon kanssa oli sitä, että se sai jossain vaiheessa palkintosa kun se vain yritti tehdä jotain oikein, eikä sen tarvinnut missään vaiheessa suorittaa tehtävää alusta loppuun kunnolla. (ja tämä asia tuli käytyä läpi yhden kurssin vetäjän kanssa joka oli puhtaasti vain sitä mieltä että se koira on tarpeeksi motivoitunut kunhan saa nannaa palkaksi hyvästä yrityksestä)

No tuo ei nyt periaatteessa tähän keskustelun aiheeseen liittynyt, mutta...

Ehdollistaminen on minulle sopiva tapa kouluttaa, mutta asioissa on myös kaksi puolta, kuten koirakoulun avulla ymmärsin Cujosta. Koirani on siis Cross-over koira ja kysyisinkin nyt Gekkoselta, millaisista oloista hän on koiransa saanut/ostanut/hankkinut? Milllaiset niiden pentuajan olot ovat olleet ja millaisen pentukasvatuksen ne ovat saaneet?

Onko Gekkosella kokemusta ongelmakoirista, tai koirista jotka ovat kärsineet kokonaan pentuiän sosiaalistumisen puutteesta? Meidän molemmat koirat ovat sellaisia joiden pentukasvatus on jäänyt kesken, sitä ei ole ollut ollenkaan ja sen kyllä nyt niiden aikuisiällä huomaa.

Rekku Rescuen ongelmakoira-keskustelussa olen huomannut muilla rescue-koirilla samaa ongelmaa kuin meillä, ja nämä sentään käyvät (ammattitaitoisilla) ongelmakoirakouluttajilla koiriaan näyttämässä ja mitä keskusteluja on seurannut, ei aina kovin hyvin tuloksin.

Jossain törmäsimme Thaumin kanssa keskusteluun jossa useat eri ongelmakoirakouluttajat löivät erään koiran kanssa hanskat tiskiin kun eivät saaneet koiraa ruotuun. Valitettavasti koira tod. näk. joutui sitten piikille omistajan totaalisen rahanmenon ja järjenmenon takia, kouluttajalla käyminen kun ei ole kovin halpaa lystiä.

En ole henk. koht. käynyt ongelmakoirakouluttajalla, mutta luulen että joka tapauksessa sellainen ehdollistaminen liian nätisti ei aina toimi. Ja en missään nimessä tarkoita että niitä koiria pitäisi selättää, mutta ehdoton johtajuus varmasti auttaa koiraa ymmärtämään että on tosi kyseessä. Ja se ehdoton johtajuus tarkoittaa mielestäni sitä, että koiralle näytetään päivän mittaan useasti sen paikka alempiarvoisena kuin ihminen. Ja se Ei tapahdu puremalla koiraa, selättämällä sitä tai muulla epäilyttävällä tavalla, vaan kulkemalla ovista ensin, antamalla koiran syödä vasta luvan saatuaan jne... mutta sekään ei missään nimessä tule olla koiralle epäselvää ja epämiellyttävää varpailla olemista, että missäköhän nyt saan olla rauhassa ja mitäköhän saan tehdä ettei tuo tule ja komenna. Kaiken pitää olla selvää ja koiraa johtaessa tulee sille myös näyttää ja osoittaa koska se on tehnyt oikein ja hyvin. Ylimääräinen pomottaminen ei siis sovellu, vaan koiran pitää saada väistämisestäkin palkinto ja sitähän se koko kouluttaminen on, että koira tavoittelee palkintoa ja tarjoaa tietynlaista käytöstä sen eteen.

Jostain syystä tämä ihana Cross-over koirani ei tee sitä ja koirakoulun päätteeksi minulle voivoteltiin että sori sori, ei voi mitään, emme tiedä miten voisit tehdä paremmin koirasi kanssa, mutta suosittelemme jatkamaan tätä kurssia... Vastaukseni oli kiitos, mutta ei kiitos. Jotkin tietynlaiset menetelmät Cujon kanssa sopivat paremmin koulutustarkoituksessa, tai näyttäessäni koiralleni mitä haluan ja en halua sen tekevän kuin esimerkiksi koiran, joka oli vanhempieni luona asuessani. Tässä oli se suuri ero, että kora oli hankittu kasvattajalta ja se oli elänyt normaalin pentuiän. Mutta näitä menetelmiä mitä aion käyttää Cujon kanssa koska ne oikeasti auttavat meitä pääsemään tuloksiin ovat tämän eettisen koirankasvatuskoulun mielestä epähumaaneja ja sainkin vihaista keskustelua aikaan pelkällä vedonestopannalla...

Koira siis Voi kuolla jos sille laittaa sellaisen pannan...

Perheemme nuorin koira on holtiton innostuessaan ja tekee asioita jotka sen olisi jo pitänyt jättää pentuiän leikkeihin, ihmisen purustelun, joten tällaiseen käytökseen olen joutunut puuttumaan poskista tarttumalla ja väkisin kiinnipitämiseen, koska muuten koira vain innostuu ja puree enemmän. Se hermostuu kun siitä pitää kiinni ja irvistelee, mutta rauhoittuu kun huomaa että irti ei pääse rimpuilemalla. Jos sen taas antaa jatkaa ja komennoista huolimatta se hyörii, murisee, hepuloi ja puree Thaumia jalkaan, se saa tahtonsa läpi ja sen koko mielentilasta tulee rauhaton. (rynnii sisälle, ei kuuntele, hötkyilee...) Fyysistä kuritusta (poskista kiinni, 'katso tänne ja kuuntele') tai mitä nyt onkaan, sitä minä Tarmon kanssa harrastan jotta saan kontaktin koiraan sillä se ei kuuntele välttämättä muuten. Ja sitä joutuu tekemään ihmisten ilmoilla lenkillä ollessa, mutta se tehoaa ja koira saa välittömästi hyvästä käytöksestä kiitoksen. Toimii meillä paremmin kuin koirakoulun antamilla ohjeilla seistä tienlaidassa tumput suorina niin kauan että koira alkaa itse hakea kontaktia ja sitä kautta Ihan Itse oppii kävelemään remmissä vetämättä, sivulla jne.

Palatakseni kuitenkin perheemme kasvattajalta hankittuun koiraan. Se siis eli normaalin pentuiän ja noin parivuotiaana uhmaikäisenä alkoi suurikokoisena berninpaimenkoirana alistamaan pikkuveljeäni, joka oli silloin... oisikohan ollut eka-toka luokkalainen ja vanhempani pärähtivät minulle, että koska olin kyseisen koiran halunnut, voisin yrittää tehdä asialle jotain että saan sen lopettamaan veljeni vaatteiden repimisen ja hänen kaatamisen pihalla. En minä silloin tiennyt mistään oikeanlaisesta koirankoulutuksesta mitään, mutta käärin hihat ylös ja menin koiran kanssa aidatulle pihalle, jossa se ajoi veljeäni takaa. (olin silloin 13 v) Jouduin tarttumaan koirasta kiinni kun se pyyhälsi tuhatta ja sataa ohitseni veljeni perään ja kaadoin sen maahan. Se koitti purra minua ja koko painollani olin sen päällä niin kauan että se rauhottui ja sen jälkeen se ei Ikinä tehnyt sitä enää. Ja kyse ei todellakaan ollut väkivaltaisesta kaadosta tai aivan liian ylivoimaisesta vallankäytöstä minun puoleltani, koirahan painoi jo silloin paljon ja olisi voinut purra minua. Olinhan kuitenkin aika lapsi vielä ja koira oli suuri. Koira ei siis tämän jälkeen enää kyseenalaistanut auktoriteettiani vaikken ollutkaan lauman johtaja-asemassa ja muilta ikäviltä tilanteilta vältyttiin.

Enkä tarkoita että suosittelisin koiran kaatamista/selättämistä, mutta siinä tilanteessa kun koiralle oli epäselvää missä asemassa perheessä on, se toimi hvin. Nykyään tietysti puuttuisin asiaan aikaisemmin ja kasvattaisin koiran pehmeällä kädellä siihen, mitä sen tulee olla. Nämä kaksi niin sanottua 'ongelmakoiraamme' eivät vain tahdo pelkällä klikkerillä ja ystävällisellä äänellä aina toimia, joten tiukka äänensävy ja katsekontaktin ottaminen 'väkisin' auttavat useasti. Ja AINA, korostan sitä sanaa, ne saavat kiitoksen hyvästä työstä, oli se sitten tolpan kiertäminen niin ettei jää remmistä jumiin, tassun antaminen kun niitä märillä keleillä pyyhitään, siirtyminen pois ihmisen tieltä vapaaehtoisesti... aivan kaikesta ne saavat kiitosta.

Suosittelen siis pehmeää kättä koiran koulutuksessa ja olen tyytyväinen että yleensäkkin eläinten koulutuksessa on astuttu 2000-luvulle ja osataan ymmärtää ja käsitellä eläimiä eläiminä, saaden ne tekemään niille luonnollisia ja vähemmän luonnollisia asioita käskystä vapaaehtoisesti, palkkion edestä. Silti edelleen minulle on ongelmallisen Cross-over koiran kouluttamisessa tieto-taito aukko, joten jos Gekkosella on vinkkejä, otan niitä mielelläni vastaan Ja hey, onko kellään kokemusta koirasta joka pelkää leluja? Jakaisin mielelläni ajatuksia sellaisesta, mutta jotenkin tuntuu että Tarmo on Suomen ainoa koira joka pelkää niitä. ^^

[Thaumiel_Nerub]

^Tarmo on tosiaan hankalahko. Venäjältä tuotu siis ja ilmeisesti piesty. 1,5 vuotta kun oli meille tullessaan, pikkuinen vielä ja pentuiässä varmaan aika paskamaista tuolla itärajan takana.
Tarmo on tosi suloinen ja kiltti, mutta siinä on ongelmansa. Se on arka vieraita kohtaan, mutta jo hyvin tottunut. Ei pelkää enää kovia ääniä tai ohi pyyhältäviä autoja niin kuin alussa, eikä heti ole näykkäisemässä vieraita.

Pari ongelmaa Tarmolla on kuitenkin. ADHD ja lelupelko...

Hän on tosi leikkisä, mutta koska pelkää leluja ihan silmittömästi niin purkaa leikkihaluaan purustelemalla (kuten pennut tekee) kättä tai purustelemalla minun kenkääni. Koita tunkea lelua väliin niin poika lähtee häntä koipien välissä nurkkaan mököttämään näyttäen ilmettä "ei saa pelotella tuolla".
Toinen ongelma on ADHD (mitä voisi purkaa leikkimällä, mutta kun poika ei oikein tykkää leikkiä leluilla). Hän ei aina jaksa kuunnella, mihin auttaa yksinkertaisesti käskeä istumaan (toimii 100% varmuudella aina), ottamalla tukevasti mutta lempeästi kuonosta kiinni ja selittämällä, että nyt kuunnellaan hiukan ja rauhoitutaan. Toimii. Tavallaan pakotetaan lempeästi hiukan ottamaan järki käteen ja lopettamaan hötkyily. Tarmo on siitä hyvä poika, että hän kyllä alistuu ja näyttää siltä, kuin pyytäisi anteeksi ja yrittäisi kuunnella, että mitäs nyt pitikään tehdä.

Cujo, cross-over-koira sitten taas on sellainen, ettei hänen tarvitse ellei hän halua. Jos tekee niin kuin koirankoulutus käskee, eli sano istu ja odota tasan niin kauan, että koira istuu (ei saa hokea tai ei mene muka oppi perille) niin siinähän seisotte aika kauan. Cujo on kanssa sellainen, että kun sitä komentaa tai jos se on ollut tuhma, niin sen mielestä se on hauskaa. Silmät loistavat ja hymy on perseessä asti. Oikea ilkikurinen ilme. Ja siitä kun toruu, ettei roskia saa levitellä niin se vaan innostuu enemmän. Kivaa kun komennetaan, et sä oo tosissaan!

Klikkeri on ollut ja se olisi muuten hyvä verkonpaino, mutta liian kevyt. Ensin koira ihmettelee ääntä, sitten sitä ei enää se kiinnosta pätkääkään. Nannaa kun suuhun lykkää niin haukku ajattelee sen olevan evästauko. Remmissä vetäminen... pitää pysähtyä kun koira vetää, jatkaa matkaa, pysähtyä jos se vetää uudelleen... ehkä lähteä muutama askel toiseen suuntaan ja jatkaa eteenpäin vielä jos vetää... Cujolla se menee niin. Pysähdy, se ihmettelee. Lähde liikkeelle niin sille tulee kiire "mennään jo prkl eikä pysähdellä!!!" Lähde toiseen suuntaan niin sitten on hymy perseessä ja ruvetaan hyppimään ja haukkumalla "komentamaan", että mennään jo eteenpäin vauhdilla jumankauta!!! Mitä enempi tuon vetämisen kanssa "temppuilee" sitä enemmän se innostuu vetämään eteenpäin. Paras on pysähtyä ja pitää puhuttelu ja meuhkata, ettei vedetä ihan silmittömästi. Rauhoittuu helpommin ja pääsee jatkamaan lenkkiä joskus, kuin pysähtelisi remmin kiristyessä, mikä on Cujon mielestä ihan dorkaa.
Cujo on myös sellainen, että kun sitä ulkona komentaa, se näyttää sanovan "älä nyt mami (Samaelille) ihmiset näkee..." Ellei se tietysti komennuksesta innostu ja rupea riehumaan. Hän on vasta 13-vuotias (vai 14, koska mielestäni se on ollut jo useamman vuoden 13 v... viime vuonna se taisi olla 13, ja tänävuonna ei sitten lisätty mittariin vuotta, eli se on nyt sitten 14.)

[Gekkonen]

Omat koirani ovat pentuna hankittuja, mutta olen osallistunut myös ongelmakoirien koulutukseen.

Tämä pehmeä koulutusmetodi ymmärretään usein väärin, kuten tuossa annetussa koirakoulujutussa on ilmeisesti tapahtunut. Se tapa, mitä itse suosin, on maalaisjärjellä varustettu pehmeä metodi. En ole varma, osaanko selittää, joten kerron miten olen Aaron kanssa toiminut.

Kaikki temput, tottelevaisuus ja muu hoidetaan naksuttimella ja ehdollistamalla. Naksuttimen kanssa ei niinkään ole kyse siitä, onko sinulla rotu joka haluaa miellyttää, vaan siitä, että koira haluaa ruokaa. Ja koira kuin koira, oli se dogo argentino tai villakoira tai kaukkari, haluaa ruokaa. Joku koira jaksaa tätä menoa kauan, joku kyllästyy muutamaan toistoon. Omistaja tuntee koiransa ja tietää, mikä hemmoa motivoi parhaiten. Tätä motivaattoria käytämme sitten hyväksi koulutuksessa. Mutta pääasia siis on, että koulutus ei koskaan saa perustua rankaisuun, vaan palkintoon. On usealta taholta päin todistettum että koira, jota rangaistaan väärästä vaihtoehdosta, oppii pelkäämään rangaistusta eikä uskalla tarjota edes oikeaa toimintatapaa rangaistuksen pelossa.

Aika loogista, eikö?

Uhmaikä oli Aarolla helppo. Ei siksi, että koira itse olisi helppo. Aaro on itsevarma, pirun nokkela (omalla yksinkertaisella tavallaan) ja se lukee minua erinomaisen hyvin. Muutaman kerran kävi niin, että Aaro kuitenkin päätti kokeilla, kuka määrää ja missä. Tässä tapauksessa minun oli siis näytettävä, kuka määrää. Ja kuinka sitten tein sen? Listataanpa ensin pari asiaa, joihin perustan toimintatapani. Käytän apuna Thaumielia *virn*.

Thaumiel tuolla vetosi koirien omaan käyttäytymiseen. Oikaistaan heti kättelyssä pari yleistä, ihmisiä riivaavaa väärinkäsitystä:

1. Koirat eivät koskaan selätä toisiaan. Alempi koira alistuu itse ylemmälle heittäytymällä selälleen, jos alistuu. Kaikki koirat eivät alistu selälleen.
2. Koirien ja susien laumahierarkia ei ole niin kiveen hakattu, kuin ollaan luultu. Uusimpien tutkimusten mukaan osalla laumoista ei edes ole selkeää johtajaa. Villikoiralauma ei myöskään toimi samalla tavalla kuin susilauma. Koirat muodostavat erilaisen suhteen toisiinsa, eikä koiralaumalla ole aina selkeää johtajaa. Hierarkia susilaumassa ja koiralaumassa voi olla myös liukuva --> koira A dominoi koiraa B, joka dominoi koiraa C, joka dominoi koiraa A. En muista sen tutkijan/tutkijoiden nimeä, jotka näin sanoivat, mutta juttua löytynee netistä paljon. Yritän etsiä linkkiä.
3. Aikuinen koira ei pentua tai uhmaikäistä opettaessaan koskaan pyri satuttamaan sitä fyysisesti. Koira näykkää, mutta se näykkää yleensä ilmaa säikäyttääkseen uhmailijan, tai sitten se uhmaa itse takaisin ärisemällä. Jos koira käy koiraan kiinni, myös alempi puolustautuu ja tästä on seurauksena tappelu.
4. Alempiarvoinen susi, kuten myös koira, puolustaa omaa ruokaansa. Se tekee sitä jopa johtajaansa vastaan.
5. Koira, kuten ihminenkin, osaa luottaa ja olla luottamatta. Ylempäänsä koira luottaa ja kunnioittaa, mutta mikäli tämä käy siihen kiinni ja hyökkää sen kimppuun, eikä lopeta koiran yrittäessä vetäytyä (inisee, alistuu, kääntää päätä, nuolee huulia), tulee taas se tappelu ja koirien keskinäinen suhdehan siitä vaan kärsii.

Eli siis jos olisin murinatilanteessa ottanut Aarosta kiinni ja heittänyt selälleen, minulla olisi edessäni koira, joka sekä pelkää minua, ihmettelee miksi helvetissä hyökkäsin äkkiä sen kimppuun ja pahimmassa tapauksessa taistelee vastaan. Aaro taistelee vastaan. Tein kerran sellaisen virheen, että kumarruin Aaron ylle ja ojensi käteni sitä kohti (minun piti napata se syliin pois äidin kukkamaasta, ja olin kieltänyt sitä ensin, joten se tiesi, että olen pahalla tuulella), ja puolustautuakseen se iski hampaansa kämmenselkääni. Mikä minä olen koiraa tästä syyttämään? Minäkin vetäisin turpaan, jos Casebah aikoisi vetää minua daijuun. Purtuaan Aaro juoksi karkuun ja luimisteli siellä pelokkaana. Kut kutsuin sen luokseni, se tuli maha maata viistäen. Minulta meni kaksi päivää saada takaisin sen täysi luottamus.

Joten virheestäni oppineena minä asetuin useimmiten konfliktitilanteissa Aaron tasolle, patsastelin maassa kontallani koko keho jäykkänä ja ärisin ja tuijotin silmiin. Aaro lakkasi murisemasta ja tuli luokseni ja asettui makaamaan eteeni, ja minä silitin sitä ja olimme jälleen ystäviä. Sitä kannattaa kokeilla. Jos koira on pelokas, oikein kovapäinen tai itsevarma, se herkästi käy kiinni jos sitä yrittää alkaa fyysisesti nostamaan seinille. Ja syykin on selvä; ***** tapellaan jos kerran haluat! Tämä vahingoittaa luottamussuhteen syntyä varsinkin, jos koiralla on huono menneisyys, ja hyvän luottamussuhteen rakentaminen on kaiken A ja O.

Kuten sanoin, Aaron uhma oli kuitenkin suht helppo vaihe meillä. Minä harrastan joka päivä tokoilua Aaron kanssa, opetan sille temppuja ja vahvistan johtajuuttani arjen pienissä asioissa. Pyydän istumaan, kun annan ruokaa (en tosin nykyään enää, johtuen erinäisistä syistä), käsken kesken leikin äkkiä irrottaa lelusta (tai leikki sitten loppuu hetkeksi) ja viskaan lelun sitten heti takaisin, ja pyydän äkkiä tekemään tempun tai pari kesken rapsuttelutuokion. Nämä pienet yhteiset hetket, joista Aaro on saanut palkinnon, ovat vahvistaneet huomaamatta sitä käsitystä, että minä tiedän paremmin. Aaro tekee, kuten sanon, koska siitä on ennenkin ollut sille hyötyä. Koira on itsekäs otus, ihan kuten ihminenkin.

Varmasti on hankalampaa korjata tällainen jo kurjuuksia kokenut koira, kun kasvattaa koira pennusta lähtien. Totta helvetissä minä sen myönnän aivan täysin. Mutta minua jotenkin ärsyttää se, että otetaan rescuekoira ja sen jälkeen selätetään sitä ja nostetaan seinille ja käyttäydytään kuin mikäkin öykkäri. Unohdetaan, että se koira tulee oloista, joissa se on pelännyt ehkä helvetisti. Pelotellaan siis lisää, ja ollaan sitten tyytyväisiä kun koira tottelee yhden kerran jälkeen.

Pennusta asti kasvatetun koiran voit joutua selättämään helvetin usein. Miksi? Koska se ei ole tottunut pelkäämään ihmistä. Tässäkin mielestäni näkee selätyksien sun muiden fyysisten yliotteiden tehottomuuden. Ne toimivat huonoista oloista tulleeseen, pelkonsa tai kokemattomuutensa takia rähisevään öykkäriin nimenomaan entisen elämän kauhujen takia. Minusta se tuntuu moraalittomalta.

Minusta koiramkasvatuksessa saa ja pitääkin olla kuria, aivan kuten lapsien kanssa. Mutta fyysistä kuristusta en ikinä millään tasolla ymmärrä. Se ei koskaan ole oikeutettua. Se toimii, mutta se ei ole oikeutettua. Muut tiet ovat hankalampia (jos ovat, eivät aina), ja valitettavan harva ihminen jaksaa edes yrittää sitä toista kautta. Kun siinähän piru vie voi joutua tekemään koiran kanssa töitä vaikka kuinka kauan.

Minut on kasvatettu kuriin ja nuhteeseen ilman yhtäkään selkäsaunaa, ja minusta on tullut ihan hyvä. Minulla on ollut rajoja, mutta niitä ei ole rakennettu fyysisillä mätkijäisillä. On aivan turhaa todeta, että ei koiran selätys tai seinäle nostaminen ole väkivaltaa. Koira näkee sen kimppuunsa hyökkäämisenä. Sille se on väkivaltaa. Koiraa inhimillistetään selättäessä, ja unohdetaan täysin se, että se on koira.

Ja mitä rotuihin tulee, niin bullterrierit ovat kuulemani mukaan kovapäisyydestään huolimatta erinomaisen mukavia koulutettavia. Kuten ovat myös rotikat, sakemannut, dobberit ja nämä muut "kovat tappajakoirat".

Nostan kyllä hattua Thaumielille ja Countessille - olen aina kunnioittanut suuresti ihmisiä, jotka ottavat rescuekoiran ja ovat valmiita antamaan sille hyvän, turvallisen kodin. En missään tapauksessa tässä väitä, että kohtelisitte koirianne millään tasolla huonosti. Otin kantaa yleisesti näihin asioihin, sen perusteella mitä ihmiset yleensä luulevat. Ne ihmiset, jotka joko eivät lue, koska "ei ne kirjat mitään tiedä" tai sitten eivät vaan jaksa muuttaa käyttäytymistapojaan kun luulojen pois ottaminen kerran saa koiran tottelemaan.

Tuo Thaumielin mainitsema johtajuus vaan sai minut ajattelemaan asiaa, enkä siis väitä että Thaumiel siellä olisi mätkimässä koiraansa kaulimella tai retuuttamassa pitkin seiniä .

[Countess_Samael]

Liian monesti näille rescue-koirille käykin niin, että ne otetaan hetken mielijohteesta, säälistä ja sitten niiden ongelmien kanssa ei edes yritetä pärjätä ja koirat palautetaan takaisin. Mutta tässä asiassa siirtäisin osan vastuuta ehdottomasti myös näille henkilöille jotka haastattelevat kodin tarjoajia. Kuten meidän tapauksessa Tarmosta annettiin hieman erilaista kuvaa mitä se oikesasti oli ja tietysti koiran käytös muuttuu tarhalta päästyään, mutta olisivat voineet hieman paremmin tarkastella poikaa varsinkin sinä aikana kun tiesivät sen olevan varattuna meille. Ja kaikista ongelmista huolimatta mielestäni ollaan Thaumin kanssa koulutettu Tarmosta ihan fiksu jätkä, vaikka se kyllä muutama päivä sitten kävi kotiovesta sisälle erehtyneen vieraan miehen kimppuun Vika oli kai minussakin kun ulko-oveamme auki pidän eikä minkäänlaista varoituskylttiä koirista, mutta eihän kukaan nyt sillä lailla tuppaa toisen kotiovesta sisälle pamahtamaan koputtamatta edes... lähti mies äkkiä ulos käsi selkänsä takana ja minä haavi auki tukka solmussa aamutakki yllä eteisessä kysymysmerkkinä, että mitä helevettiä täällä tapahtuu...

[Gekkonen]

Heh, no ainakaan ei tunge sisälle ketään, jolla ei ole sinne asiaa.

Juu, minä kanssa olen sitä mieltä, että välillä lähtee kyllä koira ihan väärälle henkilölle. Varsinkin kokemattomammat ihmiset ovat helposti antamassa periksi, kun koiran outo käytös alkaa pelottaa. Niin paljon kuin arvostankin rescue-työtä tekeviä ihmisiä, niin se haastattelu kyllä välistä jää hiukan... heppoiseksi. Sitten tulee näitä tapauksia, joissa koira annetaan pois, kun se ei tulekaan toimeen lapsen kanssa tai vastaavaa. Vaikka näissä tilanteissa kyllä helposti antaa se omistaja periksi, vaikka mahdollisuus kehitykseen olisikin olemassa. Se kun ei ole mitenkään tavatonta, että koira esim. murisee vauvalle sen ensimmäiset viikot. Varsinkin, jos vauvaa suojellaan koiralta eikä näiden kahden anneta tutustua.

[Thaumiel_Nerub]

Tosiaan mitä yhden rescue-koira-yhdistyksen toimintaa on seurannut, tuntuu siltä, ettei se toimi kovinkaan ammattimaisesti. Rekkuja on kova kiire saada pois Venäjältä (tai muualta) ja ei niin tarkkaan kuitenkaan katsota, minne koirat ovat menossa ja kenelle. Paljon otetaan koiria Suomeen ja viikon pari jälkeen sitten niitä annetaan eteenpäin "ongelmien" takia. Hyvänen aika, eivätkö ihmiset tajua, että ovat ottamassa "ongelmakoiraa" huonoista (jopa kaameista) oloista jopa ilman peruskoulutusta tai ilman kontaktia ihmiseen suoraan kaduilta?

Jos otetaan kotiin rescue-koira, niin silloin tarjotaan kodittomalle koti, ei oteta itselle lemmikkiä. Lemmikkejä saa osto/myyntipalstoilta ja kasvattajilta. Toki rescue-koirakin on lemmikki, mutta sellaisen ottamisen motiivina pitäisi olla kodin ja paremman elämän antaminen, ei seuralaisen hankkiminen.
Kun olet antanut paremman elämän koiralle kurjista oloista, saat kamun kaupan päälle. Et ole hakemassa lemmikkiä kurjista oloista.

[Gekkonen]

Hyvin muotoilit. Olen samaa mieltä. Ei sieltä olla ottamassa mitään kasvatettua unelmakoiraa aikuisena, vaan koira (tai kissa tai sarvikuono tai hirvi tai muu rescueöttiäinen), joka on voinut kokea ties mitä. Sillä on pelkoja, sillä on ongelmia, sillä on kohonnut stressitaso ja se suurella todennäköisyydellä voi puolustaa aggressiivisesti asioita, joita sille aletaan nyt tarjota ensimmäistä kertaa elämässä. Ihan vain, jotta se ei menetä niitä. Se on luonnollista käytöstä, eikä sen kanssa auta kuin luottamuksen rakentaminen, selkeät rajat ja aika.

Usein tulee mieleen, että sitä halutaan vaan leikkiä sankaria piittaamatta seurauksista. Hommanhan nimenomaan pitäisi mennä niin, että otetaan se koira ja eletään sen ehdoilla, ja itse kasvatetaan se luottamaan ihmisiin ja uuteen kotipaikkaansa. Ei se tule valmiina. Se tulee mahdollisesti kaikkena muuta, kuin valmiina.

[Countess_Samael]

Mekin annettiin aika lailla palautetta yhdistykselle siitä, miten vääränlaisen kuvan he olivat Tarmosta antaneet ja he lupasivat perehtyä paremmin koirien olemukseen, kokoon ja käyttäytymiseen ennen luovuttamista.

Ja vieläkin välillä ihmetyttää se kun Tarmon perään ei sen ihmeempiä kysellä. Nuori hippi-nainen joka sen meille luovutti, piti pienen puheen ennen kuin lähdimme Tarmoa viemään kotiin, puhui kuin olisimme ottamassa ensimmäistä koiraa ja se siitä. Sitten hän on pari kertaa kysellyt säpolla kuulumisia ja olemme tietysti lähettäneet kuvia Tarmosta, että on poika muuttunut hieman tarhalta tulon jälkeen. Mutta olisimme voineet myydä Tarmon vaikka mustalaisille (ilkeästi sanottu) ja kukaan ei siitä tarhalla tietäisi ja kaikki siellä sokeasti tuntuvat luottavan siihen että olemme hyvä perhe koiralle.

Ja tietysti olemme, mutta ymmärsitte varmasti mitä tuolla hain. Ehtoina ennen koiran varaamista mielestäni siellä sanottiin että mahdollisesti joku vapaaehtoistyöntekijä tulee tarkastamaan koiran olot, kuitenkaan mistään sellaisesta ei ole ollut koiran luovuttamisen jälkeen puhetta. Ja viimeksi kun olin säpollä yhteydessä tähän naiseen, kerroin näistä pienistä hankaluuksista Tarmon kanssa ja siitä, miten välillä pinna on kireällä sen takia ja miten se vaikuttaa meidän normaaliin arkeen kun siihen ei voinut silloin täysin luottaa mitä se tekee vieraille ja meidän tuttaville. Nainen suositteli ongelmakoirakouluttajaa -tietysti- ja pyysi että otan ensin häneen yhteyttä kertoen päätöksestämme. Minä puoliksi unohdin ilmoittaa hänelle että emme ole Rymättylästä asti hankkimassa ok-kouluttajaa vaan jos sellaiseen päädymme, hankimme sen lähempää. Toinen syy miksen hänelle vastannut oli lievä ärsyyntyminen häntä kohtaan, sillä tuntuu että varsinkin tuollaiset hieman hiljaisemmat ja pienemmät tapaukset tuolla tarhalla jäävät vaille täyttä huomiota ja ne unohtuvat nopeasti. Ja tässä se nyt taas nähtiin miten kiinnostunut hän tuntuu olevan Tarmon ja meidän yhteiselosta, sillä kesä on vaihtunut syksyksi ja hänestä ei ole kuulunut mitään.

Olen kuitenkin kuullut tuttavalta jolla on rescue koiria myös, että muualla ollaan tarkempia ja varsinkin Espanjasta jos on koiraa hankkimassa, he eivät niitä todellakaan kenelle tahansa luovuta.

Ja sieltä minäkin olen koko kesän kuolannut galgoja... isäntä ei vain lämpene hirtetylle, poltetulle ja hakatulle galgolle, joka pitäisi sitten sopeuttaa kissalauman keskelle ja äkäisen nartun kaveriksi
Vielä kun ne metsästyskoiria ovat ja ilmoituksissa vielä sanotaan että ei samaan talouteen kissojen kanssa (välttämättä)

Toisaalta en suosittele kenellekään rescue-koiran ottamista, varsinkaan jos ei oikeasti kykene sitoutumaan sen kasvattamiseen, mutta toisaalta se aukaisee myös silmiä ja avartaa omia näkemyksiään siitä, miten erilaisia eläimistä voi tulla yksinkertaisella kohtelulla. Ja aivan mahtavaa on vertailla koirassa tapahtunutta muutosta kuvilla ja muistoilla sen käyttäytymisestä...

(jaahas, iskee taas koirakuume kun tällaisia puhuu )