Lapselliset

[VentrueCupFinalist]

Tämä on todennäköisesti enemmän meitä vanhempia foorumilaisia koskettava aihe, tai ainakin vakituisessa parisuhteessa eläviä. Siis todennäköisesti. Asiahan koskee periaatteessa jokaista puberteetin ylittänyttä...

Eli onko teillä omia lapsia tai onko ollut suunnitteilla hankkia? Onko puolison kanssa tällaisesta edes tosissaan puhuttu?

Me olemme olleet avioliitossa nyt 2.5 vuotta ja saamme jatkuvasti vastailla sukulaisten kyselyihin perheenlisäyksestä. Jopa niin törkeää on ollut, että meiltä on kysytty, onko meillä jotain lapsensaantivaikeuksia! "Kyllä te mulle voitte kertoa". Hmmm.... Totuus lienee tätäkin karumpi, sillä avioliitosta huolimatta emme ole paljon miettineet muksuja. Emme menneet naimisiin sen vuoksi, että alkaisimme lisääntyä.

Muutamalla kaverilla on jo lapsia ja se on kyllä pistänyt miettimään, että pitäisi varmaan alkaa "vakavoitumaan". Mutta edelleenkään asiasta ei ole kovin vakavasti puhuttu. Tuntuu siltä, että elämässä on ihan tarpeeksi jännitystä muutenkin.

[Thaumiel_Nerub]

Ei ole. Joskus asiasta ollaan paljonkin keskusteltu, mutta ollaan tultu päätökseen, ettei tule. Noissa eläimissä on lapsia jo ihan tarpeeksi. Ja kavereilla saa katsoa lapsia ja niiden kanssa puuhata, mikä riittää ihan tarpeeksi.

[Nuurori]

Viisivuotias poika löytyy, mutta ei ole sikäli meidän perheessä, että erosimme reilut kolme vuotta sitten.

Lasten tekemiseen ja hoitamiseen pätee mielestäni kaikkein parhaiten neuvo: Älä noudata muiden antamia ohjeita. Tietysti silti annan niitä itsekin. Annan yleensä vain myös ton kaikkein tärkeimmän neuvon. Se kun on jokaisen oma asia.

Jos ei halua tehdä lapsia, ei kannata. Olen huomannut sellaisen ilmiön, että jotkut tekevät lapsia ainakin osittain siksi, kun se jotenkin kuuluu asiaan. Opiskelu. Seurustelu. Työ. Avioliitto. Perhe. Mökki. Lastenlapset. Perhe. Elämänsä suorittaminen on kääntäen verrallinen elämästä nauttimiseen, ja ennenkaikkea niiden lasten hyvinvointiin.

Jos haluaa, kannattaa tehdä vaikkei se olisikaan "järkevää". Se on taas sitä muitten ihmisten omien käsitysten pönkittämiseksi tarkoitettua maailmanparannusta. Lapsi ei ole taloudellinen investointi, koska lapsi ei maksa juuri mitään. Sitterit, syöttötuolit, lastenvaunut, auto, lelut, vaatteet, yleiskoneet ja hyppykeinu ovat kaikki yhtä välttämättömiä kuin lisäsäännöt roolipelille.

Joskus ei saa, vaikka haluaisi. Käydään raskaissa hedelmällisyyshoidoissa tai jonotetaan vuosia adoptiolasta, vaikka maailmalta löytyy miljoonia hylättyjä lapsia. Byrokratian rattaat jauhavat rakkauden siemenistä lannistumisen jauhoa.

Sitten välillä käy niin, että lapsi tulee ilman lupaa. Useimmiten yllätys on alkushokin jälkeen iloinen. Toisinaan taas vanhemmat ovat vielä synnytyksen jälkeenkin yhtä hukassa. Tälläisille vanhemmille kai paras neuvo olisi antaa lapsen opettaa hoitamaan itseään. Don Corleonen sanoin: "Lapset ovat elämän ainoa aarre."

Lapsi ei ole koskaan riesa eikä paha. Tälläiset tunteet tulevat kuitenkin helposti pintaan, kun mukula kiljuu yötä myöten, ja aamulla pitäisi herätä töihin. Ongelmat sopeutumisessa elämään lapsen kanssa johtuvat lähes poikkeuksetta vanhempien omista ongelmista ja luonnottomista elämäntavoista. Usein vanhemmat suorastaan kerjäävät ongelmia yrittämällä kasvattaa lapsensa mahdollisimman "hyvin" eli "tiukasti".

Tulee mieleen toissapäiväinen keskustelu erään, vasta äidiksi tulleen tutun kanssa. "Oskari valvoisi vaikka kuinka myöhään, ja sitten aamulla sitä on vaikea saada hereille". Itse lisäisin tähän perään, että "no shit, sherlock". Olisko Oskarin kanssa helpompaa, jos sitä ei väkisin laitettas ysiltä sänkyyn, moralisoitas siitä miten nyt pitää nukkua, vaikkei kukaan muu sivumennen sanoen nukukaan vielä moneen tuntiin, ja sitten taas aamulla herätetään samasta syystä: Koska pitää herätä. Entä jos Oskarilla ei olekaan ongelmaa, vaan vanhemmilla on. Lapsi ei vielä ymmärrä aikuisten valheita, vaan reagoi niihin asiaankuuluvasti: kapinoimalla. Kasvatuksen tehtävänä on sitten korjata tämä "ongelma", tekemällä lapsesta kiltti.

Valta turmelee. Absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti. Ongelma on aina heikommalla, ja vahvempi aina ratkaisee sen itselleen edullisella tavalla.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta asiasta kiinnostuneille
-Tommy Hellsten: virtahepo olohuoneessa (helposti lähestyttävä kirja lapsen häpeästä)
-Alice Miller: Lahjakkaan lapsen draama (lyhyt mutta tiivis kirja kyseenalaistaa kasvattajien motiivit)
-A.S. Neill: Summerhill (optimistisia havaintoja ihmisen hyvyyteen uskomisesta)

[Luddiitti]

Noh, mielestäni asemassanne ei voi muuta kuin jatkaa vastailua, että toistaiseksi tai tulevaisuudessakaan lapset ei ole teidän juttu. Teidän kannaltanne kuitenkin valitettava fakta on, että lapsen tai lapsien saaminen pitkässä parisuhteessa on yleisempää kuin jättää lapset hankkimatta. Sitä vastaan voi tiuskia, mutta helpompaa on jos ymmärtää sekä tilastot että ympärillään olevan diskurssin, ja jatkaa vastaamista asialliseen sävyyn: "Ei ole, eikä ehkä tule." Sukulaisilla on oikeus olla ihmeissään, koska he elävät ehkä toisenlaisessa arvomaailmassa.

Mulla on 3-vuotias poika, on 3-vuotissynttärit juuri tänään. Olen ainoa kaveriporukastani, jolla on lapsi, ja sitä ollaan kuitenkin jo kaverien kanssa kolmenkympin ja osa ylikin. Väittäisin, että pitkät letkeät tutkinnot, yliopistoelämä ja matkailu ulkomaille lähinnä silloin kun huvittaa ei houkuta hankkimaan "riippakiveä". Myönnän auliisti, ettei tässä nykyisessä tilanteessa olisi a) aikaa ja b) rahaa lähteä ulkomaille tai pämppäämään ihan koska vaan. Pikemminkin tilanne on nyt se, että jos kerran kolmessa vuodessa pääsee pariksi päiväksi ulos ilman lasta, on kyseessä todellinen poikkeustapaus. Mutta sellaista se on, se elämä lapsiperheessä. On aina ollut. Entiset menot muuttuvat toisiksi, ja siinä kyllä aika moni kaveri jättää rannalle, kun vastaus ainaisiin kysymyksiin "lähetkö Amsterdamiin ens viikonloppuna, lennot ois vaan viiskymppiä per suunta!" sanotaan aina "Valitettavasti ei käy".

[Nuurori]

Useimmilla on mummuloita tai muita hyviä hoitopaikkoja minne ne lapset saa helposti viikoksikin, jos nyt ei ihan sylivauvaa sentään. Tietysti sitten, jos ei ole, se on ikävämpi juttu. Niitäkin on, varsinkin yksinhuoltajissa.

Noista äkkilähdöistä muuten pitää todeta, ettei mun kohdallani ainakaan olis velvollisuuksista kiinni, eikä mun käsittääkseni monella muullakaan. Sitä sanotaan, että on sitä tai tätä, mutta sitten kun ei ole, niin ei kuitenkaan tehdä mitään. Se on kuin joku halvaus, hirveä taistelu aina että pääsee ulos, ei sitä jaksa. Äkkilähtö Amsterdamiin? Joopa joo...

[Thaumiel_Nerub]

Ei äkkilähtöihin ja tiettyihin hauskanpitoihin lähtemisen estyminen ole pelkästään lapsiperheiden ongelma. Itse olen huomannut, että myös eläimet aiheuttavat pieniä probleemia. Ex-tempore ei voi enää tehdä juttuja, lähteä reissuun tms. vaan pitää kaikki suunnitella etukäteen.

Eihän lasta ja eläintä varmaan voi verrata toisiinsa, mutta on muunkinlaista vastuuta kuin lapsen kasvatus.

Jos, ja vain jos, lapsen haluaisin, niin adoptio jostain ulkomailta esimerkiksi Aasian suunnalta olisi minulle vaihtoehto. En halua sellaista tehdä itse, kun niitä on jotka tarvitsevat kodin. Tosin en tiedä, miten vaikeaa adoptio on kaukomaista.

Siis jos lapsi taloon tulisi, se olisi sellainen, jolle haluaisin tarjota kodin ja rakkautta jota hän ei välttämättä ole saanut siihen asti. (Piano-, taide-, voimistelu- tai muu ihmelahjakkuus plussaa )

[M.Royall_v2.0]

Puolitoista vuotta sitten kiitos huonon harkintakykyni, liian hitaiden refleksien ja lykkäämäni vasektomian ansiosta geneettinen kuolemattomuuteni on turvattu.

Toki ajanjakso sisälsi monia muitakin muutoksia mm. perhesuhteissa ja työkuvioissa, mutta jälkeläisen alulle laittaminen & syntymä on niistä merkittävin ja kauas kantoisin. Noin vuoden mittaisen hiljaiseloni aikana onkin tullut 2 plussan foorumia tullut seurattua aktiivisemmin kuin roikuttua täällä.

Itse en suunnitellut koskaan ryhtyväni vanhemmaksi, nyt kuitenkin sellainen olen ja nyt jo olen kuta kuinkin sinut sen asian kanssa.

[Nuurori]

Kyllä melkeinpä voisin väittää, että se on hyvä se. Muksun kanssa on mukava puuhailla, ja kannattaa.

[miihkali]

Lapsia ei vielä ole, mutta toivon mukaan joskus löytyy useampikin. Avovaimon kanssa olemme kaavailleet vierailua maistraattiin ensi elokuussa, ja kun useampi tuttu on tässä hiljan saanut jälkikasvua, tuppaa se vauvakuumekin pikkuhiljaa nousemaan. Terveellisenä vastapainona käymään tuli täksi viikoksi eukkoni 5-vuotias kummityttö. Tosi kivaa on kyllä sinänsä ollut, mutta olen myös oivaltanut että onneksi niitä vekaroita ei vielä muutamaan vuoteen tarvitse hankkia.

[VentrueCupGraduate]

Heh, empä ollut minäkään ennen kuin vuosi sitten alkanut vakavasti ajatella vanhemmuutta. Kaveripiirissä on kyllä lapsia, mutta läheisimmillä kavereilla ei ole eikä nykyisessä peliporukassa kenelläkään. Saa siis nähdä, miten tämä meidän elämänmuutoksemme tulee vaikuttamaan asiaan.

Nyt, kun laskettuun aikaan on kaksi kuukautta, niin se tuleva vanhemmuus on alkanut pikkuhiljaa tuntua todellisuudelta. Vauvan tavaroita on jo kertynyt jonkin verran, mutta asunnon sisustusta emme ole vielä muuttaneet. Tavarat ovat kellarikomerossa tällä hetkellä. Kelan tukihakemukset on postitettu ja tuloksia niistä odotellaan. Luvassa on siis väistämättä talouden heikkeneminen.

Vauva muistuttaa kyllä olemassaolostaan aktiivisesti joka päivä potkimalla ja kääntyilemällä mahassa Sukupuolikin meillä on jo tiedossa. Vähän ikävänä lisänä tähän loppuaikaan tuli kylläkin jatkuva äitiyspolilla ramppaaminen ja juuri eilen ilmennyt mutta vielä verikokeita vaille varmistamaton liitännäispre-eklampsia epäly (eli suomeksi sanottuna raskausmyrkytys) Ihan kamalasti se ei tosin pelota, kun kahdella kaverilla on myrkytys ollut ja ihan hyvin kaikki on mennyt. Vauvalla kun on kaikki hyvin ja on kehittynyt normaalisti, niin se on pääasia.

[VentrueCupGraduate]

Avovaimon kanssa olemme kaavailleet vierailua maistraattiin ensi elokuussa,

En heti huomannutkaan tätä, onnea!

[Nuurori]

Lapsista tulikin mieleeni, että tämä sopis hyvin tänne:

http://www.reddit.com/r/AskReddit/comme ... piestmost/

Tuolta löytyy myös hyvää matskua kauhuropeen!

[VentrueCupGraduate]

Meidän pikkuneitimme tuli sitten ennenaikaisesti maailmaan 23.7. (rv34+2). Tässä on menneet viimeiset kaksi viikkoa aikamoisessa sumussa ja päivät täyttyvät sairaalassa juoksemisesta. Eihän tämä alkutaival ihan sellainen ole kuin olin ajatellut, mutta tyttö pääsee toivon mukaan jo ensi viikolla pois lasten teholta. (Sanaa keskola ei enää saa käyttää, se ei ole sopivaa ) Onneksi ei ihan pienenä keskosena sentään syntynyt, vaikka olikin viikkoihin nähden pienikokoinen. Ylitettiin silti maaginen 1500g:n painoraja!

Koko juttu tapahtui melkoista vauhtia, vaikka olihan mulla raskausmyrkytys hälyytellyt jo jonkin aikaa. Mutta sunnuntaina 22.7. oli herätessä sellainen olo, kuin joku olisi kiristänyt paksun nahkavyön rintakehän ympärille. En vielä siinä vaiheessa tajunnut mistä on kyse, vaan ajattelin sen olevan jotain vaaratonta. Olo kun heikkeni iltaa kohden, niin soitin sairaalaan ja käskivät tulla tarkastukseen. Sille tielle jäin. Yö meni melkoisessa sumussa ja kivuissa ja aamulla kiidätettiin leikkauspöydälle. Muistoksi jäi arpi tuonne alavatsaan ja synnytysvalmennuskin jäi sitten käymättä...

Mutta on se meidän prinsessa vain ihana pikku olento

[miihkali]

Mutta on se meidän prinsessa vain ihana pikku olento

Paljon onnea siis! Se on tärkeintä.

[Thaumiel_Nerub]

Onnea perheenlisäyksestä.